19. helmikuuta 2014

Perjantai-yön saalis

Ulkona paistaa aurinko, viime viikon työhaastattelun tuloksena sain oman alan töitä eniten toivomastani paikasta ja postikin toi tänään monta kerää ihania lankoja! Hymyilyttää ihan.


Perjantai-iltana en ensin edes muistanut koko neulojien yötä ja kun facebookin kautta asian hoksasin, tuumasin että ei kai tässä mitään oikeasti tarvi. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton. Lankakauppa Kerästä spottasin alennuksesta ihanan näköistä Lang yarnsin Donegalia ja kun postikulut sai ilmaiseksi, katsoin ensin langoille sopivan mallin (Veera Välimäen ihana Folded) Ravelrystä ja tilasin sitten kolme kerää. Kuitenkin jo puolihorroksessa sängyssä maatessani tajusin yhtäkkiä, että eihän ne langat mihinkään riitä vaikka muka niin olin katsonut. Meleko pönttö! Kone auki ja äkkiä tilailemaan lisää. Kerästä väri tosin oli jo loppu mutta Eiran langoista löytyi samaa. Ja mikä tuuri, langat kotiin saatuani hoksasin että kaikki olivat vieläpä samaa värjäyserää!


Eiran langoista tuli lisäksi kaupanpäällisinä Prymin paksut pyöröpuikot ja 4 mm virkkuukoukku. Etsystäkin meinasin tilailla juttuja mutta vähän ikävä yllätys näin ensikertalaiselle oli, että hintoihin lisätään jälkikäteen vielä useamman euron verot. Jätän siis ne hankinnat toiseen kertaan, kun osaan varautua korkeampiin hintoihin...

16. helmikuuta 2014

Viimeisimmät sukkalahjukset

Neulojien yö oli ja meni ja tällä kertaa otin jopa osaa siihen, vaikka ensin en aikonut lankavaraston pullistellessa vanhoistakin langoista. Ajattelin kuitenkin esitellä saaliin ja suunnitelmat vasta, kun langat ovat kotiutuneet maailmalta. Sillä välin on aikaa kertoilla näistä viimeisistä joulunaikaisista lahjuksista.

Kälylleni olen tehnyt vuorovuosin lapaset tai sukat ja viime joulu oli sitten sukkajoulu. Annan mielelläni hänelle jotain erikoisempaa sillä tiedän hänen arvostavan. Lanka nyt ei ole seiskaveikkaa ihmeempää mutta onneksi paksuille langoillekin on kauniita sukkaohjeita.



Malli: Fredrika (by Tiina Kuu) // Ravelry
Lanka: Novita 7 veljestä, jonkin verran päälle 100 g
Puikot: 3,5 mm

Tämä mallihan on aivan hurmaava ja hyvin istuva kantapää kruunaa sen! Lahjan saajakin kiitteli, että sukka on istuvuudeltaan ihan täydellinen. Tällaiset täytyy saada itsellekin.

Sille toiselle mummulleni, joka ei itse neulo, halusin tehdä perinteiset pitsisukat. Mummu toivoi lyhytvartisia sukkia, jotka olisivat sopivan löysät turvottavissa jaloissa ja ajattelin, että naisen mitoilla tehtynä sukista tulee sopivat, sillä mummu on varsin sirojalkainen. Sukat olivat sitten kuitenkin harmillisesti mummun makuun hieman liian timmit. 


Malli: Neulotut naisen pitsisukat (by Maija-Riitta Sirenius) // Ravelry
Lanka: Novita 7 veljestä, 79 g
Puikot: 3,5 mm

Mallia on modattu jonkin verran ihan vain koska aina ei neuloja hoksaa tarkistaa, että mitä tuo neulekaavion merkki nyt tarkoittikaan tässä yhteydessä vaan muistelee vanhoja. Ihmettelin neuloessani sitä, että mitäköhän varten kaaviossa kavennetaan molemmissa reunoissa 2 o yhteen eikä toisessa 2 o yhteen ja toisessa 2 ylivetäen yhteen, jotta kuvio olisi symmetrinen. Tein jälkimmäisen mukaan ja vasta kun sukat olivat valmiit, huomasin että olisi pitänyt neuloa 2 n yhteen molemmissa reunoissa... No, käyhän se näinkin! Huomatkaa neulekuvauksen eksotiikkaa: kuvauspaikkana opel ja moottoritie. En suosittele.

2. helmikuuta 2014

Harmaita kiiloja

Tästä se taas lähtee! Eka neule pariin kuukauteen on valmis ja motivaatio senkus kasvaa. Aiemmin on ollut vähän semmonen fiilis, että olisi niin paljon halua ja ideoita tehdä kaikenlaista mutta kun ei tiedä mistä aloittaa, niin jää vain monttu auki tuijottamaan. Noin niinkuin kuvainnollisesti.

Eilen päätin että tänään muuten valmistuu sukat. Avaran luonnon, Putouksen, UMK:n ja myöhäisillan leffan ajan neuloin takamukseni puuduksiin mutta yhden aikaan yöllä sukat olivat pingottumassa. Ja ne on niin täydellisen harmaat!



Malli: Wedge (by Cookie A) // Ravelry
Lanka: Hjertegarn Sock 4 80 g
Puikot: Varsi 2,5 mm, jalkaterä 2,25 mm

Seuraavaksi on edessä jämälankaprojekti, joka tarvitsee myös Wedge-sukkien jämiä. Tänään aloitan, kunhan olen lenkkeillyt puudutukseni pois, enkä malta odottaa!