16. helmikuuta 2014

Viimeisimmät sukkalahjukset

Neulojien yö oli ja meni ja tällä kertaa otin jopa osaa siihen, vaikka ensin en aikonut lankavaraston pullistellessa vanhoistakin langoista. Ajattelin kuitenkin esitellä saaliin ja suunnitelmat vasta, kun langat ovat kotiutuneet maailmalta. Sillä välin on aikaa kertoilla näistä viimeisistä joulunaikaisista lahjuksista.

Kälylleni olen tehnyt vuorovuosin lapaset tai sukat ja viime joulu oli sitten sukkajoulu. Annan mielelläni hänelle jotain erikoisempaa sillä tiedän hänen arvostavan. Lanka nyt ei ole seiskaveikkaa ihmeempää mutta onneksi paksuille langoillekin on kauniita sukkaohjeita.



Malli: Fredrika (by Tiina Kuu) // Ravelry
Lanka: Novita 7 veljestä, jonkin verran päälle 100 g
Puikot: 3,5 mm

Tämä mallihan on aivan hurmaava ja hyvin istuva kantapää kruunaa sen! Lahjan saajakin kiitteli, että sukka on istuvuudeltaan ihan täydellinen. Tällaiset täytyy saada itsellekin.

Sille toiselle mummulleni, joka ei itse neulo, halusin tehdä perinteiset pitsisukat. Mummu toivoi lyhytvartisia sukkia, jotka olisivat sopivan löysät turvottavissa jaloissa ja ajattelin, että naisen mitoilla tehtynä sukista tulee sopivat, sillä mummu on varsin sirojalkainen. Sukat olivat sitten kuitenkin harmillisesti mummun makuun hieman liian timmit. 


Malli: Neulotut naisen pitsisukat (by Maija-Riitta Sirenius) // Ravelry
Lanka: Novita 7 veljestä, 79 g
Puikot: 3,5 mm

Mallia on modattu jonkin verran ihan vain koska aina ei neuloja hoksaa tarkistaa, että mitä tuo neulekaavion merkki nyt tarkoittikaan tässä yhteydessä vaan muistelee vanhoja. Ihmettelin neuloessani sitä, että mitäköhän varten kaaviossa kavennetaan molemmissa reunoissa 2 o yhteen eikä toisessa 2 o yhteen ja toisessa 2 ylivetäen yhteen, jotta kuvio olisi symmetrinen. Tein jälkimmäisen mukaan ja vasta kun sukat olivat valmiit, huomasin että olisi pitänyt neuloa 2 n yhteen molemmissa reunoissa... No, käyhän se näinkin! Huomatkaa neulekuvauksen eksotiikkaa: kuvauspaikkana opel ja moottoritie. En suosittele.

4 kommenttia:

  1. Fredrikat ovat minullakin to do-listalla. Kaunis malli ja sinä olet toteuttanut aivan ihanat sukat. Harmi että Mummin sukat olivat hitusen naftit,mutta äkkiäkö hänelle neuloo uudet yhtä kauniit. Nyt sait ilmeisesti itse pitää ihanat lilat sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä Fredrikoita, niitä oli kiva neuloa ja lopputulos on vielä kivempi! :) Mummulla on pari numeroa minua pienemmät jalat, joten sukat odottelevat mummulla, josko ne sopisivat tädilleni. Toivottavasti! Minulle ne eivät oikein istu...

      Poista

Kiva kun kommentoit! :)