19. helmikuuta 2014

Perjantai-yön saalis

Ulkona paistaa aurinko, viime viikon työhaastattelun tuloksena sain oman alan töitä eniten toivomastani paikasta ja postikin toi tänään monta kerää ihania lankoja! Hymyilyttää ihan.


Perjantai-iltana en ensin edes muistanut koko neulojien yötä ja kun facebookin kautta asian hoksasin, tuumasin että ei kai tässä mitään oikeasti tarvi. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton. Lankakauppa Kerästä spottasin alennuksesta ihanan näköistä Lang yarnsin Donegalia ja kun postikulut sai ilmaiseksi, katsoin ensin langoille sopivan mallin (Veera Välimäen ihana Folded) Ravelrystä ja tilasin sitten kolme kerää. Kuitenkin jo puolihorroksessa sängyssä maatessani tajusin yhtäkkiä, että eihän ne langat mihinkään riitä vaikka muka niin olin katsonut. Meleko pönttö! Kone auki ja äkkiä tilailemaan lisää. Kerästä väri tosin oli jo loppu mutta Eiran langoista löytyi samaa. Ja mikä tuuri, langat kotiin saatuani hoksasin että kaikki olivat vieläpä samaa värjäyserää!


Eiran langoista tuli lisäksi kaupanpäällisinä Prymin paksut pyöröpuikot ja 4 mm virkkuukoukku. Etsystäkin meinasin tilailla juttuja mutta vähän ikävä yllätys näin ensikertalaiselle oli, että hintoihin lisätään jälkikäteen vielä useamman euron verot. Jätän siis ne hankinnat toiseen kertaan, kun osaan varautua korkeampiin hintoihin...

11 kommenttia:

  1. Oi, onnittelut työpaikasta ja kivoista langoista myös! Minä odottelen vielä omaa saalista Succaplokilta :)

    VastaaPoista
  2. No huh, mikä tuurihaukka! :D Onnea uuteen työhön.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköistä lankaa! Ja hienon mallinkin olet valinnut. Mahtava tuuri tilauksen kanssa.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut!
    Ihanaa harmaata - ja kaunis malli. :-)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut työpaikasta! Todella kauniit langat olet löytänyt :) mun saalis makaa vielä postissa mutta tänään pääsee hypistelemään vaikka mitään en ois tarvinnut... :D

    VastaaPoista
  6. Onnea työpaikasta!!!
    Kauniin näköistä lankaa sinulla!

    VastaaPoista
  7. Onnittelut työpaikasta! Hieno juttu :) . Sen kunniaksi olikin oikeutettua tehdä loistavia lankahankintoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja olisin varmaan tehnyt enempikin lankahankintoja jos tuolloin vielä olisin tienyt saaneeni töitä. Vasta maanantaina kuulin. Onneksi. :D

      Poista
  8. Onnittelut uudesta työpaikasta! :)

    VastaaPoista
  9. Iso kiitos kaikista onnitteluista! :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit! :)