20. tammikuuta 2014

Korrigan

Nyt kun olen työttömänä, on ollut hyvin aikaa toteuttaa kaikki (!?) tekemättömät työt, jotka ovat odottaneet "oikeaa aikaa". Luulisi, että nyt olisi mukavasti aikaa ja intoa keskittyä neulomiseen mutta olenkin ollut jo yli viikon neulomatta. Sen sijaan olen siivoilun ja työnhaun ohella ommellut mm. verhot ja projektipussukan neuleita varten. Tarkoitus olisi ommella pussukoita vielä lisää, joten niistä sitten myöhemmin.

Täällä on jäänyt esittelemättä muutama joulun alla valmistunut neule, joten uunituoreiden neuleiden sijaan esittelen jo näitä eteenpäin lahjoitettuja.


Halusin neuloa 8 kk ikäiselle sukulaistytölle Korrigan-neuletakin joululahjaksi, sillä monissa blogeissa on ollut kauniita versioita siitä. Sen lisäksi että se on kaunis, se on helppo mutta näyttävä malli. Väriksi valitsin sukupuolineutraalin beigen, jos vaikka joskus tulisi muitakin käyttäjiä...


Malli: Korrigan (by Solenn Couix-Loarer) // Ravelry
Lanka: Viking of Norway Baby Ull, 125 g
Puikot: 3 mm

Takki on neulottu 1-vuotiaan mittojen mukaisesti. Vielähän se on käyttäjälleen melko iso mutta kuten äitinsäkin sanoi, niin palveleepahan sitten pitempään. Neuleen etureunat ja alareunan tein ohjeesta poiketen ainaoikeinneuleella enkä joustimella. Napit on kierrätystavaraa, vanhasta paidastani talteen otetut helmiäisenhohtoiset liilat kantanapit. Hieman jäi harmittamaan, että edestakaisin neulottuna tässä nyt sitten oikeat kerrokset erottuvat nurjia löysempinä mutta pingottamisella tuotakin eroa sai vähän tasoittumaan...

7 kommenttia:

Kiva kun kommentoit! :)