21. toukokuuta 2013

Phloem is produced in phases

Aah, ihana kesä on tullut meille pohjoiseenkin! Harmillisesti tämä toukokuu on aina niin kiireistä aikaa opiskelujen suhteen, että enpä ole paljon muuta joutanut puuhailemaan kuin nököttämään nenä kiinni kirjoissa tai läppärissä. Mutta hei, ei se edes haittaa paljon, sillä ei nämä opiskelut enää kauaa kestä!

Neuletakin ohella olen aina välillä neulonut jotain pienempiäkin juttuja kyllääntymistä ehkäisemään ja nyt sain valmiiksi sukat, jotka olen aloittanut jo maaliskuussa. Nämä sukat aion lahjoittaa mmmahtavalle ystävälleni, jonka kanssa teemme yhteistä opinnäytetötä. Passaa värinsä puolesta hänelle ihan täydellisesti, toivottavasti myös kokonsa!


Malli: Phloem (by Rachel Coopey) // Ravelry
Lanka: Drops Fabel, 83 g
Puikot: Varteen 2,5 mm, muuten 2,25 mm


Kastelin sukat ennen pingoitusta enkä kyllä ole ennen nähnyt mistään langasta irtoavan niin hirveät määrät väriä kuin tästä. Koko lavuaari värjäytyi siniseksi ja väriä olisi irronnut varmaan niin kauan kuin olisi jaksanut huuhdella.

Kuvausreissu oli melkoista tasapainoilua. Ei siinä mitään. Eikä edes se haittaa, että hämähäkki kipittelee pitkin käsivartta. Eip. Mutta se, kun ne perhanan pörriäiset tulee iholle. Silloin kimitetään kuvaajalle OTASEPOISOTASEPOIS ja kun kuvaaja ei sadasosasekunnissa tottele, lähdetään livohkaan lahjasukat jalassa. Ärrr. Onneksi oli kuiva maa.

18 kommenttia:

  1. Tuo malli on kyllä upea ja sukat ihan valtavan kauniit. Lehtiä ja nuppuja, oikeat kevätsukat siis :) .

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat sukat <3 Tuo malli on itsellänikin to-do- listalla. Sinun sukkasi ovat aivan ihanat. Olen neulonut joitakin Rachelin malleja aiemmin ja ne on mielenkiintoisia neuloa.....Ja kaunita. Upea toteutus ja kaunis lopputulos, olet taitava : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rachelilla näkyi olevan tosi paljon muitakin kauniita ja näyttäviä sukkamalleja. Kyllä siellä monenmoista neulottavaa olisi. :)

      Poista
  3. Uuu, mulle ihan uusi malli. Tosi nätti!

    VastaaPoista
  4. Kauniit sukat ja tosi ihana sinisen sävy. :)

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat! Minä olin jo innolla menossa lisäämään mallia Ravelryn jonooni, mutta se olikin jo siellä. :D

    VastaaPoista
  6. Onpa todella kauniit sukat! Ystäväsikin ihastuu niihin takuulla!
    Otin heti ohjeen talteen, jospa vaikka kesälomalla saisin aikaiseksi neuloa samanlaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tämä oli mukava malli neuloa. Pysyi mielenkiinto yllä loppuun asti.

      Poista
  7. Hieno malli! Lehtikuvioisia on paljon, mutta tuossa on kuvioissa kiva "rytmi".
    Ja kyllä, neulekuvaus on joskus paljon jännempää kuin kuvista uskoisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtisukkia on monenlaisia ja aika harvat niistä jää mieleen mutta näistä minäki tykkään! Kaikenlaista tapahtuu neulekuvausten kulisseissa. :P

      Poista
  8. Kiitos paljon mukavista kommenteista! :) Ystävä sai sukat tänään ja oli kovasti ilahtunut.

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit! :)