19. huhtikuuta 2012

Kesävoita kaverille

Viime joulun tienoilla huomasin, että eräs ystäväni jota melko harvoin näen, ei koskaan käytä itse tehtyjä villasukkia vaan hänellä on ainoastaan kaupasta ostettuja. Otin asian puheeksi ja selvisi, että hänellä ei oikein ole ketään sukulaisia, joka niitä neuloisi. Asiallehan täytyi siis tehdä jotain!


Malli: Ken söi kesävoin -sukat (Ilona Korhonen), Neulekirja // Ravelry
Lanka: Cascade Yarns Heritage, 72 g
Puikot: 2,5 mm sukkapuikot
Koko: 37-40 (41)

Ystäväni toivoi pitsisukkia ja malliksi valitsin Kesävoit, koska ne ovat joustavat ja sopivat varmasti joka jalkaan. Ja eihän tästä mallista voi olla tykkäämättä! Tykästyin myös tuohon lankaan ja täytyy ehdottomasti hankkia sitä myöhemmin lisää ja tehdä itsellekin jotain. Haluan päästä testaamaan sen myös käytössä!

En tiedä ollenkaan, milloin näen ystävääni seuraavan kerran, joten kääräisen sukat paperiin ja lähetän hänelle pienen yllätyspaketin.

17. huhtikuuta 2012

Virkattu pikkukori

Yhdessä aikaisemmassa postauksessani mainitsin, kun olin ostanut Novitan Hanko-lankaa aikomuksenani tehdä siitä tiskirätti, mutta suunnitelmat muuttuivat. Tässäpä olisi muuttuneiden suunnitelmien tulos!


Malli: Pyöreät säilytyskorit, Suuri käsityölehti 4/2012 // Ravelry
Lanka: Novita Hanko, 78 g
Koukku: 8 mm ja 5 mm

Se on minun toinen virkkaustyöni ja olen himpun verran ylpeä itsestäni ja vähän pettynytkin, sillä ei sen virkkaaminen niin vaikeaa edes ollut mitä luulin (vaikka äitiä ihan vähän konsultoinkin yhdessä kohti). Mutta aika hauskaa sitä oli tehdä! Nyt täytynee alkaa väliin virkatakin, pitikin mennä sekaantumaan niihin hommiin kun neulomistakin on tarpeeksi!

Tämä on se pienin niistä koreista, mitä ohjeissa oli, paitsi että tämä on vieläkin pienempi. Jätin viimeisen lisäyskerroksen pois, kun ei siitä olisi muuten tullut yhtään semmoinen söpö pikkukori kuin lehden kuvassa oli, vaan laakea. Ei vastanneet ohje ja kuvat ihan toisiaan enkä kyllä keksi, että olisin mitään väärinkään tehnyt kun neulevirkkaustiheyskin vastasi ohjeessa olevaa. Noh, ei tullut tästäkään söpö eikä tälle käyttöäkään ole tiedossa, mutta kyllä aika tavaran kaupitsee vaimitenseoli.

16. huhtikuuta 2012

Hankintoja kevätväreissä

Jotta tekeminen ei pääsisi loppumaan lähellekään kesken, kävin Pohjolan Langassa


Mielessä on ollut uusien tiskirättien tekeminen neulomalla ja kokeeksi virkkaamallakin ja Hjertegarnin Blend bamboota tuntuvat monet kehuneen siihen tarkoitukseen sopivana. Olemassa olevien tylsän väristen tiskirättien kavereiksi halusin nyt keväisen raikkaita värejä, joita nuo turkoosi ja vihreä saa nyt ainakin edustaa. Ja sinapinkeltaisuusvillityksissäni ostin Gjestalin Siljaakin pari vyyhtiä, kun sain vieläpä alennettuun hintaan. Niistä tulee sukat, sitten joskus. 

Olen utelias testailemaan uusia puikkoja, joten ostin 15 cm pitkät 3 millin pyökkiset sukkapuikot. Yleensä en niin ohuita osta puisina, sillä ne aika varmaan katkeavat käsittelyssäni, mutta nämä pyökkiset ovat kuulemma ainakin bambuisia kestävämmät. Ei siis auta kuin kokeilla...

10. huhtikuuta 2012

Torkkupeitto isoäidin tyyliin

Eilen rohkaistuin viimein kokeilemaan virkkausta, sillä suunnitelmissani on ollut jo pitkän aikaa tehdä isoäidinneliö-torkkupeitto kaapissa lojuvista jämälangoista. Jämälankojahan tosiaan on nyt kovin kirjava joukko, sillä tyhjensin kerrattain innostuksissani äitini lankakorin kaikista epämääräisistä nöttösistä... eli lankoja on aina(kin) 80-luvulta lähtien. Kaikkiaan lankoja on  silti vähemmän kuin muistelin. Käytän peittoon suurin piirtein aran-paksuisia lankoja tai fingering-paksuisia kaksin kerroin.


Isoäidinneliöiden virkkaaminen on minulle ennestään tuttua, sillä tein vuosia sitten, kun nassikka vielä olin, niistä laukut itselleni ja siskolleni äidin avustuksella. Olihan ne mieluisat! Tuosta on tosiaan jo aikaa kulunut eikä virkkuukoukkua ole pahemmin sen jälkeen käsitelty, mutta Novitalla on kyllä niin perusteelliset ohjeet isoäidinneliöitä varten, että ei tarvinnut äitiä konsultoida tällä kertaa. 



Joihinkin jämälankoihin liittyy paljon muistoja ja tunteita. Tämä Novitan Jussi-lanka jostain markka-ajoilta (vyötteessä hinta 10 mk) tuo erityisesti mieleen ensimmäisen neuletyöni, jossa harjoittelin nurjaa neuletta. Se oli kaulahuivi ja äitihän sen kuitenkin hyvin pitkälti teki, kun tytöllä silmukat putoili ja puikot lenteli. Aika tylsää neulottavaahan sellainen edestakasneule kieltämättä on... Lopputuloksena oli ruma, reunoiltaan käppyrä huivi, jossa äidin neuloma tasainen osuus erottui selvästi, mutta ilmeisesti ja kaikesta päätellen jokin innostus siitä syttyi.

Peitto saa valmistua vähitellen sitä mukaa kuin jämälankoja tulee tai alennuslankoja löytyy. Mutta jos nyt kuitenkin vuoden sisällä?

8. huhtikuuta 2012

Nyppypipa, viimeinkin!

Tämän pipon olen aikonut tehdä koko talven mutta aina on ollut jotain muuta, mitä on ollut pakko saada valmiiksi ensin. Langatkin ovat komerossa odottaneet jo viime kesästä.



Malli: Palmikkopipo (DROPS design) // Ravelry
Lanka: Novita Tempo, 95 g
Puikot: 7 mm sukkikset
Koko: L

Olen perinteisesti ollut myssyjen käyttäjä, sillä mielestäni ns. tavalliset pipot eivät sovi minulle ja myssyt ovat myös tietysti kampaukselle hellempiä, varsinkin kun on tällainen lyhyt pörrötukka. Siksi kaavailinkin tästä lähinnä lämmintä ulkoilupipoa. Nyt kun pipa on valmis, olen tosi positiivisesti yllättynyt sen sopivuudesta: kyllä tätä kehtaa käyttää muuallakin kuin lenkillä!

Olin kokonaan unohtanut, kuinka raskasta käsille ja hartioille on neuloa näin paksua neuletta. Puikotkin oli kömpelöt ja muoviset. Onneksi ei nyt tämän isompi projekti ollut, mutta ensi kerralla harkitsen ehdottomasti pipon tekemistä pyöröillä sukkapuikkojen sijaan!

Lankaostoksiakin olen tehnyt, marketeista. Citymarketista bongasin Tico ticoa 2,5 e / kerä ja ostin sitä ihanan punapinkkioranssi-kirjavaa sekä mustaa, ihan vaan koska oli halpaa. Tarpeeksi monen hypistelykerran jälkeen tarttui myös kerä Hankoa mukaan. Ajattelin tehdä tiskirättejä mutta niistä tuleekin minun makuuni auttamatta liian paksuja. Uusimmassa Suuressa Käsityölehdessä oli kuitenkin Hangosta tehty kivan näköisiä virkattuja koreja, jotenka langan käyttökohdetta ei tarvitse kauaa pohtia. Nyt pitäisi enää muistella, miten virkattiinkaan...

1. huhtikuuta 2012

Portland Gussets

Onpahan muuten viime aikoina vastustanut neulominen ihan kunnolla! Tai siis kun ostin aiemmin tuota Schoppel-Wollen ohutta sukkalankaa ja olen siitä yrittänyt tehdä yksiä jos toisiakin sukkia aina edellisen mallin tökkiessä, mutta ei. Me ei vaan tulla toimeen! Kyllä se varmasti projektinsa vielä joskus löytää, mutta nyt on parempi olla vähän aikaa erillään ja keskittyä mukaviin juttuihin.


Eipä tullut Jitterbugista pitsisukkia, toisin kuin juuri tuossa aiemmassa postauksessa suunnittelin. Oli aika vaikea löytää mieleinen malli, kun langan riittävyydestä ei ollut takeita eikä aiempaa kokemusta ja siksi halusinkin tehdä varpaista aloitettavat sukat. Riittääpähän lankaa saman verran molempiin sukkiin, kun jakaa kerän kahtia keittiövaa'an avulla ja tikuttelee varpaista alkaen niin kauan kuin lankaa piisaa. Ja menipä muuten aika tasan!


Malli: The Portland Gussets (by Yarnissima) // Ravelry
Lanka: Colinette Jitterbug, 110 g
Puikot: 2,5 mm sukkapuikot
Koko: M (38)


Nämä ovat toiset valmiit varpaista aloitetut sukkani koskaan ja muutenkin tämä malli oli jotain aivan muuta mitä olen tottunut neulomaan. Ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta nyt olen tykästynyt näiden epäsymmetrisyyteen ja siihen, miten Jitterbugin tiukkakierteisyys tuo näihin kontrastia. Mallin istuvuus omaan jalkaani on erinomainen! Langastakin pidän kovasti, mutta vähän mietityttää sen kestävyys, kun siinä ei ole vahviketta mukana ja olen lueskellut sen suuntaista, että saattaapi varpaat kurkkia läpi hyvinkin äkkiä. Sunnuntaisukat siis.

Näitä sukkia neuloessa tuli muuten ensimmäistä kertaa eteeni sellainen tilanne, että alkoi 20 cm sukkapuikot ahdistaa ja tuntua liian pitkiltä. Pohjolan Langasta tarttuikin mukaan 15 cm sukkapuikot ja on ne niin kätevät, että niitähän on ehdottomasti saatava vielä lisää!

Me marsuvanhuksen kanssa toivotaan kaikille aurinkoisia kevätpäiviä ja paljon pääsiäismunia! :)