25. kesäkuuta 2012

Kehruukokeilua

Huomasin tässä vastikään ihan sattumalta, että mummun varastossa seisoi täysin toimivan ja hyväkuntoisen oloinen rukki. Muiden blogeja selaillessa on minullekin hiipinyt pienoinen kehruukuume: pitäisi päästä kokeilemaan! Mummukin innostui, kun ehdotin että hän alkaisi opettajakseni, sillä hän on nuorena tyttönä kehrännyt paljon rukilla ja osaa siis sen homman. 

Torstaina matkustin maalle juhannuksen viettoon ja mummullakin oli sopivasti aikaa opettaa kehruuhommia vasta-alkajalle. Lähtötilanne näytti tältä:


Itselläni oli joitain satunnaisia huovutusprojekteista yli jääneitä villatuppoja, mummu penkoi kaapista vanhan hahtuvakiekon. Näistä tehdään lankaa!

Hahtuvakiekolla aloitettiin ja kyllä se vaikuttikin helpolta ja vaivattomalta. Siis vaikutti, kunnes pääsin itse koittamaan. Langantekele katkesi. Se katkesi, katkesi ja katkesi. Rukki pysähteli ja vaihtoi suuntaa. Miten sitä olikin niin vaikea polkea? Ja samalla olisi pitänyt vielä keskittyä tekemään lankaa.

Meillä muori kehräsi ja nukkui samaan aikaan.

Kyllä se siitä sitten. Polkemiseen alkoi muodostua mukava rytmi ja tuntuma ja hahtuvakin lakkasi katkeilemasta. Hei mää taidankin osata!


Hahtuvan kehrääminen kävi äkkiä melko helpoksi ja sitten me vaihdettiinkin villatuppoon, sillä hahtuvahan on vähän niinku puoliksi valmista. Mummulta se kävi taas tosi helposti, minä tein klönttejä ja möykkyjä. No, sen kerkeää harjoitella toistekin... Jos sittenkin vaihdettais takaisin siihen hahtuvakiekkoon.


Yksinkertainen lanka kerrattiin kaksinkertaiseksi ja lopputuotoksen näette tässä (klikkaamalla isommaksi). Ei kovin kaunista lankaa mutta ihan hauskaa.


Voi olla että ainakin toistaiseksi minun kehräilemiset jää tähän vaikka mummu lupasi rukkiakin lainaan. Haluaisin kyllä oppia mutta voin vain kuvitella sen hukkaan menneen villan (eli rahan) määrän, mitä harjoitteluun uppoaisi, jotenka pidättäydyn ehkä nyt vaan niissä kauppojen langoissa, ainakin opiskeluajan. Haluaisin myöskin tutustua johonkin aihetta käsittelevään kirjaan ennen seuraavaa kehräilykertaa. Värttinällä kehräämistäkin olisi vielä mielenkiintoista kokeilla, joskus...

3 kommenttia:

  1. Kaunis rukki, ja ihana kun kiinnostus perinteisiin myöhemmässä sukupolvessa herää ja oppia voi välittää sukupolvelta toiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummu on ollut ihan huippu opettaja, häneltä olen saanut oppia vaikka ja mitä käsitöistä tässä vuosien varrella. :)

      Poista
  2. Oi että, ihanaa kun vanhat taidot siirtyvät eteenpäin jälkipolville. Itse en ole kehräämistä kokeillut, mutta voin kuvitella, että ei se varmaan ihan hetkessä kovin täydellisesti suju.

    Rukkikin on niin kaunis, että menisi vaikka sisustuselementistä. :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit! :)